sunnuntaina, kesäkuuta 19, 2005

Mukkula - liian kaukana Helsingistä?

Huomenna maanantaina ajattelin käväistä kurkistamassa Lahden Kansainvälistä kirjailijakokousta Mukkulassa. En ole töissä enkä akkreditoitunut, mutta kokoushan on avoin kaikille kansalaisille. Kirjailijoiden ohella on mukava seurailla touhukkaita kulttuurikollegoja, joista jokainen tietysti haluaisi napata muiden nenän edestä uuden Salman Rushdien tai Jayne Alle Phillipsin nurmikolta kuulujen tammien alta. Hehän olivat Mukkulassa 1983, minkä voi lukea mm. Hesarin tämänpäiväisestä Pentti Holapan arviosta, jossa hän käsittelee Hesarin Jukka Petäjän kirjoittamaa historiikkia kokouksesta(s. C2 - en viitsi laittaa linkkiä, koska en osta verkkolehden lukuoikeutta paperilehden lisäksi).

Helsingin Sanomathan teki muutama vuosi sitten (valitettavasti en muista tarkkaan vuotta) ratkaisevan siirron ja nappasi Suomeen saapuvat kirjailijat ensimmäiseksi Mediatorilleen. Se myös muutti valtalehden Mukkula-uutisointia etupainotteiseksi ja Helsinki-keskeiseksi. Tänäkin vuonna ensimmäinen juttu Mukkulaan saapuvasta kirjailijasta oli jo eilisessä Hesarin kulttuurissa (s. C1), tosin nyt kirjailija Pauls Bankovskis oli käyty tapaamassa ennalta Riiassa asti. Tänään oli sitten vuorossa Mediatori-juttu - se taas ymmärrettävästi Holapan Petäjä-kirjan arvion alla (s. C2).

Kiinnostaisi tietää, millä diilillä Eino Leinon -seura aikanaan suostui lisäämään ohjelmaan Mediatori-kiemuran - vai tarvinneeko tuota edes arvailla. Varmasti hommalle löytyy perusteluja, sillä tokihan Helsingin keskustaan saadaan täysi tupa kiinnostuneita kuuntelemaan ulkomaisia vieraita. Mutta täyttä on aina myös kokouksen Lahden osuuteen kuuluvassa kansainvälisessä runoillassa, joka on vuorossa huomenillalla Sibeliustalossa.

Veikkaanpa, että tänäkin vuonna itse varsinaiset Mukkula-jutut kuitataan Hesarissa paljon pienemmin kuin viikonlopun numeroissa. Ketäpä kiinnostaisi puheet jossain Lahdessa, joka on yli 100 kilometrin päässä Helsingistä? Eikä tilaakaan tietenkään ole arjen lehdissä samalla tavalla kuin pyhänä.

Onneksi saamme Lahteen sentään tärkeät toimittajat. Onhan Vesijärven rannalla, niiden kuuluisin tammien alla ja keskiyön jalkapallo-ottelussa, sentään ainutlaatuinen tunnelma. Sitä ei ole vielä saatu siirretyksi Töölönlahden rantaan.

torstaina, kesäkuuta 16, 2005

Bloggarin paineita ennen kesälomaa

Viime päivinä useissa blogeissa (Sedis blog, Kari Haakana, Media=blogi, Tuhatsanaa.net jne.)vellonut keskustelu yritti kehittää bloggaajille yleispäteviä ohjeita ja osittain kiistää niitä.

Kävin mm. Tuijalle kommentoimassa sitä, etten bloggarina halua noudattaa samoja sääntöjä kuin ammatissani journalistina, koska mielestäni tämä kirjoittelu on harrastusta, ei työtä.

Ei niin, että haluaisin hirveästi valehdella, johtaa harhaan tai etenkään rikkoa mitään lakeja. Haluanpahan vain ottaa tämä blogikirjoittelun iisimmin kuin päivätyöt. Ja kaiken lisäksi luotan siihen, että harvat lukijani myös sen ymmärtävät. Samasta asiasta kirjoittaa tyhjentävästi Yhden kakkupalan mies: 1. Minä kirjoitan lain puitteissa. 2. Pyrin olemaan Hyvä Jätkä (paitsi kun pitää olla Paha Jätkä) 3. Joka lukee, lukee omalla vastuullaan.

Esimerkiksi nyt on niin paljon työkiireitä, että on pakko rikkoa "sääntöjä" asioiden seuraamisesta ja tavoitettavissa olosta. Tekeillä olevat artikkelit ovat puhtaasti lehtijournalismia, joten tuskin keksin niiden reunoiltakaan mitään täällä kommentoitavaa. Tai mistä sen tietää? Lupauksia en anna siitä, milloin seuraavan kerran täällä esiinnyn tai muiden blogeja vakoilen. Kesälomalle yritän heinäkuun alusta.

sunnuntaina, kesäkuuta 12, 2005

Söderman ja journalistit

Jacob Söderman oli varsin avomielinen kommentoidessaan pohjoismaisille vapaille journalisteille eroilmoitustaan Julkisen sanan neuvoston puheejohtajan paikalta. Tärkeimmät syythän on jo ehditty mediasta lukea, mutta palataan asiaan vielä hetkeksi. Söderman esiintyi sunnuntaina freelancereille Helsingin Vuosaaressa.

Päätekijäksi Söderman mainitsi edelleen uudet Journalistin ohjeet, jotka astuivat voimaan vuoden alussa. Ne eivät välttämättä ole Södermanin mukaan huonot, mutta eivät tietyssä yleisluontoisuudessan enää tarkitse juristia niitä tulkitsemaan. Uusimisprosessin tarkoitushan oli luoda tiukkojen toimintaohjeiden tilalle eettinen koodisto, johon tuomioistuimet eivät enää pääsisi vetoamaan käsitellessään medialle kiukustuneiden kansalaisten vahingonkorvausvaateita. Silti Söderman olisi mielellään pitänyt ohjeiden johdannossa mm. ajatukset ihmiselämän, luonnon ja ympäristön kunnioituksesta sekä ponnistelusta kohti moniarvoista ja oleellisiin asioihin keskittyvää journalismia. Sana totuudenmukainen sentään pysyi mukana.

Vanhojen ohjeiden aikana puheenjohtajana aloittaneelle Södermanille oli kuulemma tullut täytenä yllätyksenä, että journalistin ohjeita ylipäänsä oltiin uusimassa. Lisäksi hän ironiseen tapaansa totesi, että ymmärsi kyllä vihjeen, kun Journalistiliitto ilmoitti, ettei puheenjohtajan välttämättä enää tarvitse olla lakimies.

Kysyin Södermanilta, onko hän pettynyt Journalistiliittoon. Vastaus oli ei, sillä JSN:n journalistijäsenet ovat olleet hänelle "positiivinen yllätys", kokouksiin tullessaan hyvin valmistautuneita ja asiantuntevia. Hän kiitteli myös systeemiä, jonka mukaan jäsenten pitää edustaa eri välineitä ja maakuntia, ja jäsenenä voi toimia vain kaksi kautta.

Vastaus ei mielestäni täysin vapauttanut liittoa kritiikiltä. Onhan se noloa, jos tieto uudistushankkeista ei ole kulkenut JSN:n puheenjohtajalle asti! Etenkin kun liiton sisällä ohjeita kyllä käsiteltiin niin valiokunnissa kuin valtuustossakin. Tosin valtuustossa loppuvaiheessa sillä evästyksellä, ettei nyt pidä enää mennä muuttamaan mitään, koska kustantajapuoli on jo muotoilut hyväksynyt. Etenkin muutamat nuoret valtuutetut ja opiskelijaedustajat olivat kovin huolissaan ohjeiden ylimalkaisesta hengestä.

Puhuessaan sananvapauden rajoista Söderman ei monien muiden päättäjien tapaan pitänyt uutta mediaa ja internetiä erityisenä epäeettisyyden pesänä. Sen sijaan hän totesi, että koko mediakentän seuraaminen eettiseltä kannalta alkaa olla työläs ja jopa mahdoton tehtävä, varsinkin kun päätökset haluttaisiin yhä nopeammin. Siksi hän ehdottaakin, että JSN:n puheenjohtajaksi etsittäisiin "eläkkeellä oleva kunnioitettu henkilö", jolla olisi kokemusta mahdollisimman monenlaisista tehtävistä median sisällä. Nimiä ei ollut tarjolla, mutta Söderman arveli esimerkiksi kirjankustantamisen puolelta löytyvän tällaisia arvostettuja ihmisiä.

torstaina, kesäkuuta 09, 2005

Journalismin pohdintaa ilman nettiä

Edessä on kolmen päivän tehosekoitus journalismia, pohjoismaisia suhteita ja etenkin kielten sekamelskaa. Freelancejournalistien pohjoismainen seminaari järjestetään huomisesta lähtien Suomessa ja Helsingissä Unitas-kongressikeskuksessa. Vuoro kiertää neljän vuoden syklissä Norjan, Ruotsin, Suomen ja Tanskan välillä.

Järjestävälle yhdistykselle seminaarin järjestäminen on aina lähes epäinhimillinen ponnistus. Saimme mm. huomata, ettei seminaaria kannattaisi järjestää samana viikonloppuna kuin demarit pitävät puoluekokousta, sillä yllättävän moni kiinnostava puhuja on joko demari tai ammatillisistä syistä menossa paikalle. Sopivasti juuri seminaarimme alla Julkisen sanan neuvoston johtajanpaikalta erosta ilmoittanut Jacob Söderman (HS-uutinen €) sentään ehtii paikalle puhumaan aiheesta Rättsmyndigheterna och det fria ordet.

Ja harmi, että tsunami-raportti (HS-uutinen €) tulee julki vasta ensi viikolla, sillä ennen julkistamista journalistien toimia selvittänyt professori Ullamaija Kivikuru ei voinut tulla paikalle.

Päävastuun seminaarista on tällä kertaa kantanut Journalistiliiton Freelancer-osasto(joulukuun alusta yhdistys), mukana on ollut myös sähköpuolen edustajia RTTL:n freelancereista eli FAO:sta. Erityiskiitos Annalle, Free-osaston sihteerille!

Kolmen päivän kieli- ja kulttuurikylpy on aina mielenkiintoinen mutta myös rasittava kokemus. Muissa pohjoismaissa homma otetaan hyvin käytännönläheisesti; jokainen järjestää ohjelman pääosin omalla kielellään, mikä on kyllä ottanut lievästi päähän mm. parissa Tanskassa järjestetyssä seminaarissa. Meidän suomalaisten on aina ajateltava kieliasiaa vähintään kolmesta näkökulmasta. Jos käytämme vain ruotsia, paikalta karsiutuu iso osa äidinkieleltään suomalaisista, ja esiintyjät valitaan lähinnän suomenruotsalaisista. Jos painotamme englantia, rikomme pohjoismaisen tradition ja hermostutamme muut pohjoismaiset edustajat. Ja jos tekisimme niin kuin muutkin eli järjestäisimme seminaarin omalla kielellämme - siis suurimmaksi osaksi suomeksi ja pieni osa suomenruotsiksi, ehkä jotain jopa saameksi - tänne ei tulisi ketään.

Seminaarin ohjelmassa ei muuten ole käytännössä mitään verkkojournalismiin liittyvää. Se ei ole mikään julistus suuntaan tai toiseen, mutta käytännössähän moni freelancer ei vielä tienaa verkkojournalismista elantoaan. On aiheita toki käsiteltykin, käsittääkseni viime vuonna norjalaiset puhuivat blogeista. En silloin ollut valitettavasti paikalla.

keskiviikkona, kesäkuuta 08, 2005

Asiantuntijuus on vaikea laji

...huomasin, kun tänään jouduin tv-kameran eteen. Radion Hämeen
tietotekniikasta ja verkkoviestinnästä innostunut toimittaja Kari Mustonen tekee juttua tämän illansuun (17.50)alueellisiin Hämeen uutisiin blogeista.

Odotan mielenkiinnolla, mikä on kokonaisuus ja mikä siinä minun siivuni, sillä tiedän toimittajan hallitsevan ilmiön varsin hyvin ilman "asiantuntijoitakin". Mutta (suomalaisen) journalismin ongelmahan on asiantuntijalähtöisyys, aina on löydettävä joku muu sanomaan ääneen asia, jonka toimittaja - ja monesti yleisökin - jo valmiiksi tietää.

Ai miksi kameran edessä esiintyminen oli vaikeaa? Kirjoittavana toimittajana hahmotan asioita tekstin enkä suinkaan puheen tai esiintymisen kautta. Välineellä on merkitystä. Ja olikohan tukka hyvin?

keskiviikkona, kesäkuuta 01, 2005

Mobiili nuorisokulttuuri

Lasten ja nuorten mediakulttuurin lehti Peili(netissä vain lehtien sisällysluettelot) kolahti eilen luukusta. Kiireisen selailun jäljiltä tarttui heti silmään Sonja Kankaan artikkeli Mobiilipelit koulivat nörttikulttuuria salonkikelpoiseksi. Kangas nimittäin väittää, ettei mobiiliaddiktiota pidetä nuorten keskuudessa ollenkaan samalla lailla leimaavana kuin nörtteilynä pidettyä tietokoneaddiktiota.

"Nuorten suhdetta uusiin viestintävälineisiin on kuvattu kommunikaatioakrobatiaksi... Koska akrobatia ei synny itsestään, perustuu nuorten taitavuus rutiiniin, joka taas pohjatuuu toistoon eli harjoitteluun. Harjoittelu pohjaa haluun hyödyntää uutta välinettä arjen viihteellistämiseksi. Kommunikaatioakrobatia sisältää ajatuksen vapaaehtoisesta addiktiosta", Kangas kirjoittaa.
Todistusketjuun kuuluu mm. ajatus siitä, ettei ilman kännykkää voi elää, mutta silti kaiken aikaa tavoitettavissa olemista ei pidetä samanlaisena luuserihommana kuin netti- tai tietokoneriippuvuutta.

Kahden aikuistuvan tyttären äitinä olen tietenkin huomannut, että kännykkä on aivan toisella tavalla henkilökohtainen minän jatke kuin tietokone nettiyhteyksineen. Tavoitettavissa olo selvästi myös rasittaa nuoria - jo vessaan meno tuntuu joskus olevan mahdotonta, kun koko ajan piippaa. Inhoittavimpia ovat kaverit, joilla on (vanhempien asettama) saldorajoitus ja jotka vielä vastaavat satunnaisesti puhelimeen. Näissä suhteissa riippuvuussuhde on yksisuuntainen, kun maksajan on vieläpä oltava itsensä aina tavoitettavissa. Toisaalta tässä on kyse ihan normaalista sosiaalisesta pelistä, ei Kankaan tarkoittamista mobiilipelaamisen eri muodoista.

Vähän silti ihmettelen ajatusta siitä, että väline tässä merkkaisi rajaa nörttiluusereiden ja normaalisaddiktoineiden välille. Tietokone nettiyhteyksineen, mesettelyineen ja irkkailuineen alkaa sekin olla jokapäiväinen seuralainen lähes kaikille. Täytyypä lukea artikkeli tarkkaan ja ottaa selvää, mikä loppujen lopuksi tekee mobiilista katu-uskottavampaa.