lauantaina, heinäkuuta 30, 2005

Addiktiotonta lomailua?

Bloggaamisen kannalta laiskan heinäkuun (lue: loman) aikana olen toki lukenut silloin tällöin kanssaihmisten kuulumisia. Tuijan addiktiosta kertova merkintä pisti pohtimaan, miksi minulle on käynyt juuri päinvastoin, vaikka ajoittain olenkin kärsinyt ihan ilmiselvästä nettiriippuvuudesta. Bloggaamisessa olen etenkin viime viikkoina pitänyt jarruja päällä, vaikka hommaan olisi ollut hyvin aikaa. Monasti olen jo päässäni muotoillut jonkin ajankohtaisen merkinnän, mutta sittenkin jättänyt sen kirjaamatta.

Mitään yleispätevää syytä en ole keksinyt, mutta toki joitain hyviä tekosyitä. Työkiireet eivät oikein päteneet, sillä juuri niitä pakoon oli ennen lomaviikkoja kiva välillä pujahtaa omaan blogiin. Kipeä selkä ja niska ovat jo paljon todellisempia esteitä, joiden takia olen välillä pitänyt kokonaan tietokonevapaita päiviä. Mutta nyt nekin ovat paremmassa kunnossa, kun en koko ajan kirjoita...

Sitten tajusin, etteihän tämä mikään ongelma olekaan. Jos Tuija huomaa nykyisin elävänsä blogatakseen, niin mitenkäs minulle käykään aina tähän aikaan vuodesta. Viimeistään heinäkuussa alkaa järjestelmällinen mielen tyhjentäminen, mikä ei tarkoita terasseilla istumista, mutta sitäkin enemmän päämäärätöntä vaeltelua metsässä, puutarhassa, kotona ja ylipäänsä jossain. Ensimmäiset viikot tosin menevät harjoitellessa, sillä jossain taidenäyttelyssä, torilla tai kadunkulmassa voi vielä pulpahtaa mieleen jokin journalistisen jutunaihe. Siinä vaiheessa alkaa mennä hyvin, kun mies katsoo hitaasti ja kysyy: "etkö sinä ollenkaan lue lehtiä". Silloin olen päässyt tilaan, jossa mikään ajankohtainen ei kiinnosta, vielä vähemmän sen kommentointi.

Ei tämä elämä silti addiktiovapaata ole. Jos en pariin päivään pääse sieneen, alan käydä ympäristön hermoille (mistä silloin tällöin raportoin toisessa blogissani...). Ja pieni piru on onnistunut tunkeutumaan tähänkin elämään. Kun olin kokeillut muutaman kerran tyttäreni laadukasta digikameraa, piti tietysti saada oma. Nyt jo harmittaa, että halvempi laitteeni on myös selvästi rajoittuneempi. Sieni- ja kasvikuvaus onnistuu paljon huonommin.

Tämä merkintä taitaa jo ennakoida paluuta ajattomuudesta. Reilun viikon kuluttua pitäisi alkaa ajatella kuin journalisti. Saa nähdä, palaako bloggari kesälomalta sitä ennen.

keskiviikkona, heinäkuuta 13, 2005

Bisnestatit ja Berlusconi

Heinähelteillä ei voi välttyä suomalaisen ruuan arvioilta, joita taisi aamun Hesarissakin olla kaksin kappalein. Riemastuttavin uutinen osui kuitenkin silmiin kotimaakuntamme Etelä-Suomen Sanomista, jonka artikkelissa Bisnestatin sato-odotukset korkealla Päijät-Hämeessä italialaissyntyinen Loreno Dalla Valle kertoo polttaneensa hihansa Berlusconin mielipiteistä ja jopa lähettäneensä tälle sähköpostia aiheesta. Hän myös kertoo myyvänsä nyt osan herkkutattisadostaan muualle kuin Italiaan Berlusconin möläytysten takia. Mahtaneeko pitää paikkansa?

Artikkelin pääasia on toki kertoa herkkutattisadosta tai ennemminkin sen odotuksista. ESS näkyy palaavan asiaan säännöllisesti aina näin heinäkuun puolivälissä ja samalla antavan Dalla Vallelle mahdollisuuden markkinoida herkkutattibisnestään ja sienipakastamonsa toimintaa. Ihan ymmärrettävää toki Sysmän seudun sienestäjien kannalta, ovathan sienestys ja marjastus sentään vielä jonkinlaisia maaseudun lisäelinkeinoja, vaikka taantumassa taitavat ollakin.

Minua herkkutattisato kiinnostaa aktiivisienestejänä, jolle mikään kilohinta ei ole riittävä, jotta malttaisin luopua aarteistani. Seuraan sienisadon kehitystä blogissani Pro Mustarousku.

keskiviikkona, heinäkuuta 06, 2005

Lahden markkinat - Suomen paras kesätapahtuma?

Lahden kauppatori ja etenkin kuukauden ensimmäisen keskiviikon markkinat ovat hyvä syy pysyä kaupungissa helteisenä kesäpäivänä. Normaaleina arki- tai lomapäivinä haen ikkunani alta kauppiailta lähinnä päivän vihannekset ja/tai marjat, minkä lisäksi joskus pysähdyn kahvilla.

Mutta markkinapäivinä torilla ja lähikorttelien kojuissa saa kulumaan aikaa hyvinkin tuntikausia, jos ostosten lomassa vielä päättää hoitaa lounastelun muikkukojussa, lettuteltassa, torikahviloissa, jäätelökioskin liepeillä tai piirakkamyyjien tuotteita kävellessä mutustellen. Tänään en pysähtynyt syömään, mukaan tarttui maustesekoituksia, peltiämpäri, mansikoita ja herneitä. Pelkkään torin, Lanunaukion ja Aleksin varren kojujen katsastamiseen meni pari tuntia.

Markkinat ovat siis suurtapaus, joka edelleen kerää niin myyjiä kuin ostajiakin maakuntia myöten. Kovin voimaperäisesti Lahden Matkailu ei keidasta kuitenkaan osaa mainostaa, ja erityisen surkean arvosanan voisi antaa Lahden 100-vuotissivustolle , jossa kaupungin syntyyn erityisen voimakkaasti vaikuttanutta kauppatoria ei mainita ollenkaan. Toki kaupungin erilaisilta sivuilta 1600-luvulla alkanutta torikaupan historiaakin löytyy, mm. täältä.

Kun selailin Googlen noin 6 000 osuman alkupäätä, huomasin, että kaupunkilehti Uusi Lahti peräänkuuluttaa tänään pääkirjoituksessaan Lahteen valtakunnallista kesätapahtumaa, jonka sieluksi lehti ehdottaa Suomen parhaita markkinoita. Ei ihme, sillä toimituksella on yhtä hyvä näköalapaikka kuin minulla - kirjoittelemme tarinoitamme parin talon päässä toisistamme Vapaudenkadun varrella, suoraan torin yläpuolella.