lauantaina, elokuuta 13, 2005

Lekalla päähän torvien soidessa - hauskaa oli!

En ole viime vuosina ollut erityisen innostunut Lahden Jazztorin kaikkiin musiikkisuuntiin levinneestä linjasta, etenkin kun yritysvieraiden syöttöläksi ja -juottolaksi muuttunut teltta sijaitsee melkein ikkunani alla. Mutta eilisiltainen Tuomari Nurmion ja Alamaailman vasaroidena keikka oli kyllä enemmän kuin perusteltu ohjelmassa, jonka etuliitteenä on sana jazz.

Viisimiehisenä (toinen sellonsoittaja oli kuulemma katkaissut kätensä) soittanut bändi toi välillä mieleen big bandit, etenkin silloin kun sekä soittajina että lavaesiintyjinä ilmiömäiset Jarno Sarkula ja Erno Haukkala astuivat etulavalle revittämään puhaltimiensa kanssa. Kosher-kebab-jazziksi ym. nimitetty saundi osasi toki myös vasaroida sen verran vahvasti, että bändin nimelle löytyi perusteensa.

Niin ja tietysi itse Hande, hänen narisevasta äänestään löytyi ihailtavan paljon sävyjä ja itseironiaa, jopa komeita mörähdyksiä. Jos uusien kappaleiden melodiat häviävätkin tarttuvuudessaan 80-luvun suosikeille, lavakeikalla etninen punk-ote meni selkärankaa pitkin akillesjänteeseen asti. Myös sanoitukset ovat vähän menettäneet parasta teräänsä, mutta kukapa niitä olisi siinä metelissä niin hirveästi kuullutkaan.

Ja mikä parasta, keikka loppui jo ennen puoltayötä, mikä on ihan meidän niuhottavien keskusta-asujien ansiota! Näköjään siihenkin mennessä osa lavan edessä hyppijöistä alkoi olla ympäristölle ja itselleen vaarallisessa humalatilassa.

Tämä ei sitten muuten ollut sponssattu mainos. Olin paikalla itsemaksavana kansalaisena ja bloggaajana, en lehdistövieraana. Suolaisen hintaiset liput eivät tällä kertaa menneet hukkaan, mutta hieman kyllä protestoin linjaa, jossa pöydän ääreen istumaan pääsee vain pakkosyömisellä (vaikka ruoka olikin hyvää). Lippuun siis lisätään katsomopaikasta riippuen joko buffet- tai à la carte -hinta. Seisomaan ja omakustanteista kaljaa kittaamaan pääsee ihan kohtuuhinnalla, 15 euroa, mikä kannattaa pitää mielessä, jos haluaa mennä telttaan uudestaan. Keikkaa seuratakseen on nimittäin pakko seistä joka tapauksessa, sillä aidattu tanssilattia on sijoitettu sopivasti juuri kalleimpien istumapaikkojen ja lavan väliin.

Ei kommentteja: