perjantaina, helmikuuta 08, 2008

Valokuvatorstai: Historia

Puu-Kotila on toinen Lahden keskustassa säilyneistä puutaloista, mutta kohta senkin päivät ovat luetut. Hävettää kuulua viereisen kivitalon eli Kotilan omistajiin, jotka ovat päättäneet huonoon kuntoon päästetyn puutalon purkamisesta. Vuosien taistelu taloyhtiön oppositiossa kuitenkin uuvutti niin pahasti, että päätimme jättää 1911 valmistuneen, Wivi Lönnin suunnitteleman, arvotalon ja pistää asuntomme myyntiin.

Puutalon ikä ei ole ihan yhtä hyvin selvillä, mutta sen arvellaan olevan muutaman vuoden vanhempi, jostain vuosilta 1903-1906.Puutalossa on asuntojen ohella ollut pieniä kauppaliikkeitä, jotka varmasti olivat 1905 perustetun kaupungin parhailla paikoilla. Minun historiaani puutalo kuului jo 1960-luvulla, kun yksi koulukaverini asui siinä. Olisin suonut, että puutalolle löytyisi käyttö, joka herättäisi henkiin edes osan sen historiasta.

Valokuvatorstai etsii tällä viikolla historian tulkintoja.

Päivitys: Lahdessa ovat menossa historiapäivät. Pääteemat ovat Suomen sota, 1918 tapahtumat ja Mika Waltari. Tänään, lauantaina ja viimeisenä luentopäivänä, on tarjolla mm. herkkua Waltarin kirjallisuuden ja sen historiallisten taustojen ystäville. Sinne!

3 kommenttia:

KirsiMy kirjoitti...

Maisteri, kuule, millä kadulla tuo Puu-Kotila on? Paikka näyttää jotenkin tutulta.

Historiapäivillä olisi ollut mielenkiintoista purtavaa näköjään.

Ina Ruokolainen kirjoitti...

Puu-Kotila on Rauhankadulla, varsinainen Kotila Rauhankadun ja Vapaudenkadun kulmassa. Ihan komea osoite siis...
Historiapäivillä oli paljon mielenkiintoista mutta myös paljon salien ulkopuolelle jääneitä ihmisiä. Päivistä on tullut valtavan suositut! Minä kuuntelin Waltarin teemoja pääasiassa kokouspaikan aulassa, johon onneksi saatiin luennoitsijan kuva ja ääni tv-ruutujen kautta.

Anonyymi kirjoitti...

moi millä hinnalla tuo rakennus olisi myytävissä?