perjantaina, lokakuuta 22, 2010

Audilla karkuun työelämää

Pauliina Sudella on kirjoissaan aina yhteiskunnallinen lähtökohta. Nostalgiassa se on turvaton työelämä, jossa freelancereille tarjotaan mahdottomia sopimuksia, ja työsuhteessa olevat saavat pelätä konsulttien irtisanomislistoja.

Tälläkin kertaa vakavasta aiheesta kehkeytyy satiiri, jossa loppua kohti on yhä enemmän jännityskertomuksen aineksia.

Kirjan kertoja, freelancetoimittaja Anni Syysaho joutuu allekirjoittamaan kohtuuttoman avustajasopimuksen, vaikka pöydän toisella puolella istuu vanha opiskelukaveri. Annin mies Marko on keskellä YT-neuvotteluita.

Vastapalvelukseksi nöyryydestään Anni pääsee tekemään henkilöjuttua naisesta, jolla epäselvä englanninkielinen titteli. Käy ilmi, että samainen Maaria Riento toimii myös Markon työnantajan yrityskonsulttina.

Kunnon journalistina Anni alkaa etsiä kohteestaan tietoja, joita kohta kipataankin hänen pihalleen viisi laatikollista: päiväkirjoja, nuoruuden valokuvia, todistuksia ja urheiluvälineitä. Laatikoista löytyy myös täydellisen uranaisen haisevia salaisuuksia.

Tapahtumien keskelle leikataan pätkiä huohottavasta paosta Audi-farmariautolla. Vasta loppukilometreillä selviää, mihin ollaan menossa, kenen autolla, ja kuka on kyydissä.

Sekin paljastuu, kuka haluaa paljastaa Maarian taustat. Teoksen Nostalgia-nimelle en löydä mitään muuta perustetta kuin päähenkilön väljähtyneen suhteen entiseen ystävään, nykyiseen riistäjään.

Annin kollegana tunnistan tämän murheet journalistina, vaimona, asuntovelallisena ja äitinä. Toimittajanakin työskentelevä Susi tuntee aihepiirin, mutta junnaa siinä aluksi turhan perusteellisesti. Myöhemmin hän uskaltaa koventaa kierroksia ja irrotella käänteissä.

Lukijasta kova, röyhkeä ja lopulta haavoittuva Maaria olisi paljon mielenkiintoisempi hahmo. Hän vain jää kovin etäiseksi, mikä toisaalta sopii ihmeolennolle. Arkipäivän ihmeeksi riittää Annin piirun verran paraneva itsetunto.

Ina Ruokolainen

Pauliina Susi: Nostalgia. Tammi 2010, 262 s.

Kirja-arvio on julkaistu 22.10.2010 Etelä-Suomen Sanomissa (ei verkossa). Maakuntalehtien yhteistyön perusteella se voidaan julkaista myös Karjalaisessa, Keskisuomalaisessa (12.11.) ja Savon Sanomissa.

torstaina, lokakuuta 21, 2010

Taidanpa ryhtyä seuraamaan...

entisen pienkirjakauppiaan, lahtelaisen Tuulikki Norrlinin blogia Neljännen kerroksen kirjoituksia. Ensimmäisen kirjoituksen perusteella blogissa ei jymähdetä kirjallisuuteen. Musiikkimies Heikki Valpolan elämyksellinen haastattelu on tehty Lorrainen pyöräretken innoittamana.

tiistaina, lokakuuta 12, 2010

Rakkautta on loppuun asti

Lukijan kannattaa lukea Aila Meriluodon Tältä kohtaa -päiväkirjateoksen esipuhe. Toimittaja Anna-Liisa Haavikko kiteyttää hienosti sen, miten monimuotoisesti teos valottaa kirjailijan elämää, antaa vahvan todistuksen aina ”tältä kohtaa”.

Meriluoto on todennut, ettei hänen tuotannostaan pitäisi ehkä lukea vain runoja tai päiväkirjoja, koska molemmat lajit tukevat toisiaan. Silti suosittelen tuoretta päiväkirjajulkaisua vaikkapa ensimmäiseksi tutustumiseksi Meriluotoon.

On se vain niin hienoa, kirkasta ja todistusvoimaista tekstiä myöhäisestä keski-iästä ja vanhuudesta, rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja loputtomasta kamppailusta kirjailijan ammatissa!

Tältä kohtaa alkaa maaliskuun 1975 yksinolosta ja päättyy tammikuussa 2004 vielä syvempään yksinäisyyteen. Puoliso, professori Jouko Paakkanen, on juuri kuollut. Lukija ihmettelee henkeään pidätellen, ettei Meriluoto mennyt siinä samassa.

Kaksikymmentäviisi vuotta kestänyt avioliitto on yksi kirjan punaisista loimilangoista. Meriluoto sinetöi suuren rakkauden rehellisellä ja paikoin raadollisella kuvauksella myös liiton huonoista hetkistä.

Mies on säkenöivän älykäs ja viehättävä ja tarjoaa alussa seksuaalisen ilon, mitä ilman Meriluoto on saanut pitkään elää. Mutta hän on myös mieleltään epävakaa, kiihkeä tuhlari ja on viedä kaiken ilman Meriluodon ympäriltä. Yhteinen pakotie on alkoholi, jota Meriluoto on toki käyttänyt aiemminkin, mutta nyt siitä tulee todellinen ongelma.

Viimeiset sameat vuodet ovat välillä hyvinkin itkettävää luettavaa, mutta mitään sellaista ei ole, mistä ei voisi kirjoittaa. Meriluodon merkinnät alkoholismista, vanhenemisesta ja rappiosta käsittelevät isoja teemoja.

Omaishoitajaksikin hän ehtii, samoin kummankin lapset, klaani. Rakkautta on loppuun asti.

Klaani, ystävät ja kollegat ovat vahvasti läsnä, mutta päiväkirjan pää- ja näkökulmahenkilö on luonnollisesti Meriluoto. Hyvin usein hän kokee silti jäävänsä sivuosaan.

Lapset ja lapsenlapset vanhenevat, ystävät kuolevat ja loittonevat. Vanhemmiten alkaa väsyttää, kirjailija tunnistaa yhä useammin yksinäisyyden tarpeensa.

Kirjailijan kutsumustaan Meriluoto pohtii päiväkirjassa monelta kannalta. 1970-luvun Suomeen paluun jälkeen hän on ulkopuolinen, Peter Peter -avainromaanin jäljiltä kiistelty. Kirjoittaminen on silti ainoa tehtävä, ja itselleen on pakko vakuuttaa, että omat teokset ovat hyviä.

Arjen vaatimuksetkin painavat päälle, esimerkiksi kun häntä pidetään joutilaimpana hoitamaan sairasta äitiä. ”Sellaista on, kun on kirjailija – se ei ole toden tullen ammatti eikä mitään, kun ei ole konkreettista työnantajaa. Vaikka hommasta totisesti saa herkemmin potkut sisäisesti kuin mistään virka-asemasta.”

Jatkuvasti Meriluoto tuskailee toimeentulon kanssa, ja henkisesti satuttaa jäädä vuosikausia vaille apurahoja ja palkintoja. Erityisen kompleksinen suhde on pitkäaikaiseen kustantajaan WSOY:öön. Luottohenkilöksi jää lopulta vain Touko Siltala, jonka uusi kustantamo on myös Tältä kohtaa -teoksen kustantaja.

Teos on hieno huipennus Meriluodon elämäkerta-aineistoon pohjaaville teoksille. Hän on takuuvarmasti elänyt kirjailijalle sopivan elämän ja osannut kertoa sen myös lukijoille.

Ina Ruokolainen

Aila Meriluoto (toim. Anna-Liisa Haavikko): Tältä kohtaa. Päiväkirja vuosilta 1975-2004. Siltala 2010, 441 s.

Kirja-arvio on julkaistu 12.10.2010 Savon Sanomissa. Maakuntalehtien yhteystyön perusteella se voidaan julkaista myös Etelä-Suomen Sanomissa, Karjalaisessa ja Keskisuomalaisessa (13.10.).