sunnuntaina, toukokuuta 06, 2012

Kirja-arvio: Samuraimiekka on kylmää terästä


Kaksi tahoillaan sidottua aikuista päätyy samalla Volgan kulttuurimatkalla sänkyyn. Kuuliaisesti pari eroaa matkan jälkeen, mutta intohimoa ja rakkautta on liikaa. Kaksi perhettä menee rikki, Anna ja Asko alkavat rakentaa uutta suhdetta painolastiensa kanssa.

Raija-Sinikka Rantalan Miekkatanssi tuntuu aluksi kuvaavan tuiki tavallista parisuhdepeliä. Näkökulma on Annan, jolla on lisäksi huolia kuolevan äitinsä ja uutta miestä vastaan kapinoivan poikansa kanssa. 

Työpaikallakin tapahtuu isoja muutoksia, mutta niitä Anna pakenee ensin virkavapaalle, sitten etätöihin ja lopulta freelanceriksi.

Uuden parin yhteiset hetket ovat ensin puuhakkaita ja rakentavia. Asko on Annan silmissä lämmin ja läpikotaisin aikuinen. Sekin vielä yllättää iloisesti, kun mies ilmestyy yöllä humalassa eteiseen kädessään samuraimiekka ja syli täynnä onnenoksia. Hän on voittanut rahapelissä.

Vähitellen niin Annalle kuin lukijalle alkaa valjeta, että ihanien spontaanien eleiden takana on isoja ongelmia. Rahaa ja tavaroita alkaa hävitä, luottamus rakoilla. Mies ei käsitä epäilyjä, nainen ei halua uskoa. 

”Suuri rakkaus, joka oli osunut kohdalle aikuisiällä, ei ollut enää selvitystilassa, se oli raunio. – Minän käsitys miehestä oli pantava puntariin. Narsistinen hybris, ryyppy poikineen murheeseen, tarve suureellisuuteen ja väljäkätinen rahankäyttö…”

Romaanissa tapahtuu rikos, johon johtava tapahtumaketju aukeaa pienten vihjeiden, päätekstin lomassa kulkevien takaumien ja poliisiraporttien kautta. Enempää ei ole syytä paljastaa. 

Rantala kirjoittaa tehokasta tekstiä teatteriammattilaisen taidolla. Hän luottaa lukijan kykyyn nähdä, haistaa ja tuntea asioita pienistäkin vihjeistä, jotka näytelmässä ilmaistaisiin ilmeillä, eleillä tai tauoilla.

Tekstin eri tasot lisäävät komeasti kylmää jännitettä kirjan viimeiselle kolmannekselle asti. Lopussa liika hyppely sekoittaa ja sumentaa.

Mutta ehkä näin tapahtuu myös todellisuudessa ihmiselle, joka ei enää voi luottaa läheiseensä eikä edes omiin kokemuksiinsa. Narsistin kanssa eläessä ei kannata pitää samuraimiekkaa seinällä.

Ina Ruokolainen

Kirjat
Raija-Sinikka Rantala
Miekkatanssi
Like 2012, 205 s.

Kirja-arvio on julkaistu Keskisuomalaisessa ja Etelä-Suomen Sanomissa.

Ei kommentteja: