torstaina, helmikuuta 07, 2013

Valaisinpylväs luo kaupunkikuvaa


Kuva © Markus Henttonen
Teollinen muotoilija Sami Huuskonen pitää aina muistikirjaa mukanaan. Se on edelleen hänen tärkein työvälineensä, vaikka päivät kuluvat pitkälti 3D-mallinnusten parissa.

– Idea voi iskeä missä tahansa. Parasta tässä työssä on luova hulluus, kun idea lähtee jostain, ja saa alkaa pyöritellä asioita monelta eri kantilta.

Huuskosen päätyömaa ovat valaistut ympäristöt, joihin hän suunnittelee valaisinpylväitä Tehomet-yrityksen muotoilijana. Hän kehottaa muitakin tarkkailemaan ympäristöään.

– Valaisimet ovat todella merkittävä osa kaupunki-infrastruktuuria, erilaisia pylväsmalleja on satoja. Parhaimmillaan erikoinen valaisinpylväs ilmentää kunnan omaa ilmettä ja viestintää.

Inhouse-suunnittelija vastaa malliston lisäksi yrityksen ilmeestä kuten tuoteluetteloista ja verkkosivuista. Hänen on osattava keskustella myynnin, markkinoinnin ja talon insinöörien kanssa. Huuskoselle yhteistyö ei ole ongelma, sillä hän on opiskellut ensin kaupallisen tutkinnon.

– Toisinaan työtahti on kiivasta ja luonnoksia on tuotettava ripeästi asiakkaalle, usein saman päivän aikana. Kaikki pyritään tekemään niin tehokkaasti kuin pystytään, mutta työssä on silti taiteellinen vapaus.

Monikansallisessa yrityksessä kansalliset erot näkyvät. Tarkimpia asiakkaita ovat ranskalaiset, joille menevissä pylväissä jokainen yksityiskohta on mietittävä tarkkaan.

– Asiakkaitahan tässä palvellaan. Palautteen saaminen on palkitsevaa ja projektikohtaisia tuotteita kehitetään toiveiden mukaan.

Haastattelu on aiemmin julkaistu Muotoilijakuvia-kirjassa. Tämä on haastattelu 22/25. Markus Henttosen kuvat ovat nähtävissä myös hänen nettisivullaan.



Ei kommentteja: