maanantaina, toukokuuta 20, 2013

Linnuille ja D.F. Wallacen muistolle


Yhdysvaltalainen kirjailija Jonathan Franzen löi läpi Suomessa lopullisesti tiiliskiviromaanillaan Vapaus, jonka Siltala julkaisi 2011. Viime vuonna ilmestyi Epämukavuusalue, jonka tarinat käsittelivät pääosin kirjailijan nuoruutta.

Nyt on saatu suomeksi Yksin ja kaukana, jonka kirjoitukset ovat pääosin viime vuosilta ja käsittelevät aikuisen Franzenin mielenkiinnon kohteita.

Yksi teoksen kantavista teemoista on linnut, joiden perässä kirjailija on matkustanut Välimeren maihin tutkimaan kiellettyä pikkulintujen metsästystä, Kiinaan etsimään harvoja säilyneitä luontosaarekkeita ja Tyynenmeren saarelle, jonne Robinson Crusoen esikuvan uskotaan haaksirikkoutuneen. Suomentaja Raimo Salmista voi vain ihailla yksityiskohtiin menevän luontosanaston kääntämisestä!

Esseissä on tietenkin kysymys paljon enemmästä kuin lintutarinoista. Lintuharrastuksen ja kirjoittamisen suhdettaan Franzen kuvaa teoksen ensimmäisessä kirjoituksessa Ei tuska tapa: ”-, olin luopunut lehtityöstä muutaman varhaisen kokeilun jälkeen, koska faktojen maailma ei kiehtonut minua sillä tavoin kuin fiktion maailma. Mutta kun lintumaailmasta saamani kokemus oli opettanut minut pikemminkin käymään päin tuskaani, kiukkuani ja toivottomuuttani kuin pakenemaan juuri niitä, otin hoitaakseni uudenlaisen journalistisen tehtävän. Kulloinkin inhoamistani asioista tuli juuri niitä, joista halusin kirjoittaa.”

Franzenin inhoamiin asioihin kuuluvat luonnon tuhoajien ohella sosiaalinen media ja ihmisten riippuvuus teknologiasta. Hän ilakoi herkullisesti PR-koneistolla jutussaan New Yorkin osavaltion haastattelu

Lintujen ohella kirjailija kirjoittaa lämmöllä kirjallisuudesta, osin ehkä myös viran puolesta. Osa teoksista kuuluu anglosaksiseen historiaan ja menee ainakin minulta ohi, mutta mukana on myös paljon suomalaisille tuttuja teoksia. Nauravassa poliisissa kirjailija kertoo, miten hän löysi Maj Sjöwallin ja Per Wahlöön dekkarit.

Nimiessee Yksin ja kaukana alkaa kuvauksella Alejandro Selkirkin saaren maantieteellisestä sijainnista ja vaikeasta matkasta sinne. Markkinointikiertueen väsyttämä kirjailija päättää lähteä matkaan mukanaan tuliterät retkivarusteet ja Daniel Defoen klassikko Robinson Crusoe, jota pidetään ensimmäisenä englanninkielisenä romaanina. 

Muutaman sivun jälkeen – kuin ohimennen – hän paljastaa matkan tärkeän vaikuttimen, halun toipua kollegansa ja ystävänsä David Foster Wallacen itsemurhasta. Käydessään keskustelua milloin Crusoen, milloin ystävänsä kanssa, Franzen yrittää valloittaa mahdottoman vuorenhuipun nähdäkseen huippuharvinaisen lintulajin ja ripotellakseen Wallacen tuhkaa saarelle. 

Retken olosuhteet vaihtuvat hengenvaarasta masentavaan sateeseen ja kirjailijan tunnetilat surusta vihaan ja kyllästymiseen.

Monesti muutenkin Franzen viittaa Wallaceen, jonka viime vuonna suomennettu esseekirja Hauskaa, mutta ei koskaan enää on luonteva keskustelukumppani myös lukijalle. Franzen ei häviä ilmiöiden kuvaajana maanisen tarkalle Wallacelle, mutta tyylilaji vaikuttaa lähes kliiniseltä edesmenneen kollegan henkeäsalpaavien syväsukellusten rinnalla. 

Journalistina voin vain ihailla molempien tapaa kertoa todellisuudesta kaunokirjallisin keinoin.

Ina Ruokolainen


Jonathan Franzen
Yksin ja kaukana
Suom. Raimo Salminen
Siltala 2013, 338 s.
 
Kritiikki on julkaistu 20.5.2013 Etelä-Suomen Sanomissa.  

Ei kommentteja: